Pohjois-Kymen Pro ry 
   Etusivu      Tietoja meistä      Yhdistyksen elämänkaari
 Yhdistyksen elämänkaari

 Yhdistyksen elämänkaari

Teknisten toimihenkilömäärän kasvaessa tuli tarvetta perustaa Kouvolaan oma yhdistys 30-vuotta sitten. Kuusankosken Teknisiin aikaisemmin kuuluneet jäsenet olivat perustamisen avainasemassa, koska yhdistys Kuusankoskella oli muodostunut suurimmaksi osaksi tehtaalla toimivista teknisistä.

Yleisyhdistyksenä alkanut toiminta oli ensin pienimuotoista, mutta ajan myötä jäsenmäärän kasvaessa toiminta vilkastui. Huhtikuussa 1973 perustetussa yhdistyksessä oli vuoden lopussa 78 jäsentä. Kolmenkymmenen toimintavuoden aikana on jäsen määrä moninkertaistui noin 700:aan.

Kokoukset jouduttiin alkuvuosina pitämään paikallisissa ravintoloissa siihen asti, kunnes hankittiin oma toimisto toukokuussa 1980. Kouvolan ydinkeskustasta ostetussa huoneistossa viralliset avajaiset pidettiin helmikuussa 1982.

Yhdistyksen perustamisesta lähtien alkanut toiminta on jatkunut yhdysmies-, koulutus- ja virkistystoiminnan merkeissä. Yhdistyksestämme valitut jäsenet ovat osallistuneet Teknisten Liiton, nykyisin Toimihenkilöunionin toimintaan sekä Kymen piirin, nykyisin Kymi-Saimaa piirin toimintaan.

1.11.2010 Kouvolan Toimihenkilöt TU ry:n jäsenet siirtyivät täysimääräisinä KST:n jäseniksi ja näin ollen KT lopetti toimintansa.

11.12.2010 perustettiin Ammattiliitto Pro Ammattiliitto Suoran sekä TU:n yhdistyessä. Jonka seurauksena Kouvolan Seudun Toimihenkilöt vaihtoivat nimekseen Pohjois-Kymen Pro ry.

Nykyään yhdistyksessä on noin 840 jäsentä elämän ja työelämän eri vaiheilta.